perjantai 5. helmikuuta 2016

Pyhiinvaellusta

"Pyhiinvaellukseni päämäärä on aina toinen pyhiinvaeltaja."

(Olga Tokarczuk, Vaeltajat, suom. Tapani Kärkkäinen)

On kirjoja, joihin palataan yhä uudestaan, ei niitä elämään monia mahdu.

Miksi palataan?

Ne hämmästyttävät, kerta kerran jälkeen.
Muuttavat näkymää.
Muistuttavat mahdollisuuksista. Antavat luvan puhua. Avaavat lukon.

Olen varmasti puhunut Olga T:sta ennenkin. Löysin Päivän talo, yön talon kauan sitten, joskus 2000-luvun alussa, kollegan & ystävän vinkistä. Se on kirja jota monet tuntemani kirjoittavat (ja unia näkevät) ihmiset rakastavat, ihmeellinen, omalakinen aarrearkullinen puolalaisia kansantarinoita, keskiaikaisia legendoja, lyhyitä esseitä, rujoja, kummallisia, syrjässä eläviä ihmisiä joita katsotaan yhtä aikaa unen ja aamun läpi, satumaisesti ja ankaran paljaasti. – Ihminen, vertainen, Tokarczukin kirjoja lukiessa tulee tunne, että haluan puhua hänen kanssaan, haluan kosteudelta haisevaan taloon jossa vaatteet kaapissa haurastuvat vuosi vuodelta, tapetit kupruilevat, enkä kuitenkaan halua, kirjat riittävät. Omat sanat lähtevät liikkeelle tästä, olen toisessa talossa.

Jokainen Tokarczukin kirja on keitos tietoa ja kuviteltua, unissa nähtyä totuutta, romaanin kehyksissä. Lajien sekoitus: esseen ja romaanin, faktan ja fiktion. Yhtä aikaa hajanainen ja ehjä, koossa, vähän kuin ne ihmiset, joita kirjan sivuilla kulkee, Krysia, Marta, Wilga, Paschalis. Tai Ergo Sum, vankileirillä vuonna 1943 jossain Vorkutan ja Krasnojen aseman välissä, pakkasessa, lumimyrskyssä.

Ergo Sum selviää hengissä.

Ja myöhemmin: hän lukee ja lukee, säilyäkseen ihmisenä.

"––- istua viileässä asunnossa, juoda teetä, maistella kakkua, lukea. Pureskella pitkiä virkkeitä, maistella niiden merkitystä, tavoittaa silmänräpäyksen ajaksi niiden syvempi merkitys, ihmetellä sitä ja olla hiljaa, liikkumatta, silmät nauliutuneina ikkunan neliöön. Tee jäähtyy ohutreunaisessa kupissa, sen ylle kohoaa pitsinhieno höyry, joka siinä samassa haihtuu ja jättää jälkeensä tuskin tavoitettavan tuoksun. Valkoisella paperilla kiemurtelevat kirjainten jonot tarjoavat turvapaikan niin silmille, mielelle kuin koko ihmiselle." 

(Päivän talo, yön talo, suom. Tapani Kärkkäinen)