sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kirjavaa messuilua

Kirjamessukeikkani Kaukana jossain onnenmaan kanssa oli torstaina, hyvä päivä. Toivottavasti joku tarttuu kirjaan lavakeskustelun seurauksena.

Palasin messuilta kassi täynnä kirjoja. Tein pari just nyt seuraavan kirjani kannalta olennaiselta tuntuvaa löytöä. Ratikassa kantamusteni kanssa ajattelin argentiinalaisen Carlos Maria Dominguezin Paperitaloa, kohta asun samanlaisessa talossa, jossa seinät vuorataan kirjoilla, nukutaan kirjojen keskellä. "Kirja jota ei löydetä, ei ole olemassa", Dominguez kirjoittaa. Kirjat ovat olemassa lukijoita varten – niin kai kirjamessutkin. Ehkä messuilla suunnistaja osaa valita, keskittyä, huomata senkin, mitä ei kovaan ääneen rummuteta. Täytyy toivoa. Lukijat ovat omaehtoista porukkaa.

Tapasin messuilla myös Marjon, jonka kanssa ollaan keitelty Linnunmaitoa kainalokanoille. Marjo on taikuri kuvantekijänä, ja meillä on uuden kirjan siemen jo kielen alla.

Linnunmaitoa kainalokanoille on runokirja, jossa hämmennellään oloja ja tunteita, sen runot on rytmitelty (ei aina riimitelty) kokoon päivistä lasten kanssa. Joihinkin tunnelmiin on runsaasti sanoja, joidenkin kohdalla ne pelkistyvät ja hiljenevät. Kirja ilmestyi juuri Lasten Keskukselta.

Kuuntelin, miten Jukka Petäjä haastatteli Ludmila Ulitskajaa, joka aloitti kirjailijana ns. myöhään eli ei ihan nuorena, koska ei voinut julkaista kirjojaan Neuvostoliiton aikana. Ulitskaja sanoi, että rakastaa kertomusten kirjoittamista: kertomuksen voi aloittaa maanantaina ja lopettaa perjantaina, se tulee valmiiksi. Romaanin kirjoittamista hän vertasi uuvuttavaan maratonjuoksuun. "Silti, on teemoja joita voi käsitellä vain romaanin avulla."

Jostain syystä maraton vetää minua nyt puoleensa. Kestävyyslaji. Treeni. Kaikki, mitä pitkän reitin varrelle mahtuu, maisemat ja mahdollisuudet. Olen maratoonareita reitin varressa katsellut, eikä ne kaikki mitään kuivan kesän oravia ole, on monen muotoista ja kokoista menijää. Ja omalla tyylillään vetää jokainen.

Kirjavuutta on. Sellaista kuin Aeroflotin airbusissa Jerevanista Moskovaan, keikkumista ja lentämistä, baabuskoilla vieressä on iso korillinen huolella paketoituja, kenttäviranomaisten tarkastamia kompottipurkkeja. Vauva lasketaan syliini, että saadaan reput nostettua tavaralokeroon, se tarttuu tukkaan tiukalla nyrkillä, auttavia käsiä ojentuu molemmilta puolilta irrottelemaan sormia, hiostava tungos, istun tiiviisti ihmisten keskellä.

Tungos, onko se ahdistavaa vai turvallista? Miten te blogin lukijat koette messut? Onko hyvä, että kaikkea on kerralla paljon?

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Väriä vaihtamassa

Värit ja valo alkavat olla sitä luokkaa, että on hankittava parempi kamera. Kevät, syksy. Olen aina eniten kotonani välivuodenajoissa. (Kuvassa näkyy puiden alla myös Heikki Konttisen veistos Morsian. )