tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kaulitaan ja käännetään


Runo on Pentti Saaritsan, kokoelmasta Jäsenkirjan lisälehdet, vuodelta 1971.

Olen lukenut viime aikoina paljon 1970-luvun runoja. Lukiessa olen välillä miettinyt, että nykyajan kuvaajia tarvitaan aina, että tämän hetken tavoittaminen tekstiin on tärkeää. Sitä pitää väsymättä harjoittaa.

Runolta odotetaan ajattomuutta, sitä, että sen voimaa aika ei syö, sen sanoma kantaa. Mutta runoilijakin on kiinni ajassa, aikansa kielessä vähintään. 1970-luvun kantaaottavasta runosta voi löytää yleisinhimillistä sanomaa, pätevää sisältöä. Ja voi miettiä miksi "Yleisdemokraattisen rintaman rakentajille" annetaan ohje: "Pane lippu taskuun / mutta pidä tanko korkealla".

Ajattomat totuudet ovat suuria ja yksinkertaisia; ajassa kiinni olevat taas pieniä, joskus ahtaita, ja sokkeloisia, monimutkaisia. Mutta että "musiikki ei koskaan täysin irtoa soittimestaan": riippumatta siitä, mitä aikaa kuvaan, itsestäni en pääse. En siitä elämästä ja niistä vuosikymmenistä, jotka ovat minuun kerrostuneet. Näen asiat niitten läpi.

Se minua on aina kiinnostanut.
Ja asioiden sanominen kerroksittain.
Kauliminen, kääntäminen: sillä lailla lehtitaikinaan tehdään se lehtevyys. Mitä alta löytyy. Mitä näkyy, kun menen kauemmas. Mitä syntyy, kun teen siihen vielä yhden kerroksen.